torstai 19. tammikuuta 2012

Surkea bloggaaja

Jotenkin tämä blogi on vaan jäänyt. Tosin niin on vähän käsityötkin. Tai jotain pientä olen tehnyt, mutta kaikki on jotenkin jääneet puolitiehen. Edes joululahjoja en saanut tänne blogattua ja nyt tuntuu jo ihan myöhäiseltä. Tässä on kuitenkin yksi niistä vähistä itsetehdyistä lahjoista. Ja nämäkin neuloin oikeasti jo viime keväänä.


Tällaisessa paketissa lahjan annoin. Päällä on Jatan lilja-ohjeella tehty kukka, monivärilangasta. Senkin neuloin joskus melkein vuosi sitten. Itseasiassa myös kortin pienen lappusen neuloin jo aikaa sitten. Se antaa vihiä paketin sisällöstä.


Ja tällainen käärö paketissa oli. Näyttää jo aika tutulta...


Ja tällaiset sukat kääröstä sitten paljastuu. Sukkien idea on sama kuin aikaisemmin ja idea on kai alunperin jostain virolaisesta mallista ja itse olen sen bongannut jostain blogista tai ravelrystä ja sitten omasta päästä muistinvaraisesti soveltanut.
Kuten kuvasta näkee on harmaa yksiväristä (jotakin perussukkalankaa) ja punainen on jotain moniväristä, jonka taisin hairahtua ostamaan reilu vuosi sitten Tampereen kässämessuilta. Mitään muistikuvaa ei lankamerkeistä ole. Puikkokooksi voisin näin jälkeenpäin veikata 2,5.

Seuraava merkintä voi tulla nopeammin kuin tämä, koska olen jopa jo kuvat käsitellyt valmiiksi :)